iuj yhtio

Vuosi 2015 lyhyesti

Vuoden 2015 aikana jatkettiin Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n ja Rosk'n Roll Oy Ab:n fuusioitumisen valmistelua. Päätös fuusioitumisesta on tehty vuonna 2012 omistajakunnissa ja ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Fuusion on arvioitu vähentävän yhtiön toimintaan liittyviä riskejä ja lisäävän toiminnan kustannustehokkuutta. Fuusion toteutuminen on viivästynyt suunnitellusta aikataulusta Rosk'n Roll Oy Ab:n yksityisomistuksen poislunastukseen liittyvän oikeusprosessin vuoksi. Asian käsittely siirtyi vuoden 2015 lopulla korkeimmalle oikeudelle, jonka käsittelyn arvioidaan siirtävän fuusion toteutumista ainakin vuoden 2017 keskivaiheille.

Kaatopaikalle yhä vähemmän jätettä

Valmistautuminen vuoden 2016 alusta voimaan tulevaan orgaanisen jätteen kaatopaikkasijoitusrajoitukseen väritti toimintavuotta laajasti. Siihen liittyen muun muassa kilpailutettiin ja käynnistettiin rakennusjätteen laitosmainen käsittely. Samoin jäteasemilla vastaanotettavan suurikokoisen yhdyskuntajätteen käsittelyssä siirryttiin loppusijoituksesta tehokkaampaan energia- ja materiaalihyötykäyttöön. Domargårdin jätekeskuksessa Porvoossa lisättiin lajittelumahdollisuuksia käynnistämällä uusina materiaaleina kipsilevyjen, tasolasin ja puupakkausten vastaanottopalvelu.

Innovaatiot rohkeasti käyttöön

Jätteen keräysjärjestelmän tehokkuutta parannettiin uusilla innovaatioilla entisestään, kun osalla ekopisteitä otettiin käyttöön kaksilokeroiset syväkeräyssäiliöt. Näin keräystilavuutta saadaan paremmin optimoitua eri jätemateriaalien keräämiseen.

Jätehuollon kalenteri joka kotiin

Jätehuollon neuvonnan tehokkaaksi työkaluksi otettiin käyttöön kotitalouksille loppuvuodesta 2015 jaettu seinäkalenteri, jossa vuoden 2016 keskeiset jätehuoltopalvelut ja niiden ajankohdat on esitelty kattavasti. Lisäksi kalenterissa on runsaasti ajankohtaista ja usein kysyttyä jätehuollon neuvontasisältöä.

Tuleva jätekeskus mukana Kilpilahden kehityshankkeessa

Kilpilahden uuden jätekeskuksen valmistelevat maanrakennustyöt etenivät suunnitellun aikataulun mukaisesti, ja vuoden loppuun mennessä oli louhittu n. 30 % alueelta irrotettavasta kiviainesmäärästä. Vuonna 2015 käynnistyi Pobi – Porvoon Kilpilahdesta tulevaisuuden bioteollisuuspuisto -projekti. Hankkeen kokonaistavoite on luoda Kilpilahden teollisuusalueen yritysten sekä bio- ja kiertotalouden arvoketjua kehittävien suomalaisyritysten kesken yhteinen ymmärrys, visio ja suunnitelma siitä, miten Porvoon seutu voisi kehittyä maailmanluokan bioteollisuuspuistoksi. Hanketta vetää Itä-Uudenmaan alueella toimiva Posintra-kehitysyhtiö. Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy on hankkeessa vahvasti mukana, ja projektin tuloksia hyödynnetään suunniteltaessa jätekeskusalueen toimintoja kierrätystä edistäviksi ja tulevaisuuden tarpeita mahdollisimman hyvin palveleviksi.

Toimitusjohtajan katsaus

Organisaatio

Osakkaat

Hallitus

Kehityshankkeet